Ruukkipäivä

La 8.6.2024 klo 10-18
Käsikärryt kauppapihalla.

Ruukkipäivä kokee täyden uudistuksen tänä vuonna. Tänä vuonna tapahtumassa on kaksi luentoa: ”Lounais-Suomen rautaruukit ja niiden arkkitehtuuri” – Astria Excell, Aie Arkkitehdit ja ”Ruukkikylästä lomakyläksi” – kirjoittajat Ralf Aren, Matti Haapanen ja Jaakko Suominen.

Ruukkipäivässä on tänä vuonna erillaisia työnäytöksiä: sepän, nahkurin ja sorvarin sekä yleisö pääsee myös seuraamaan pitsinnypläystä ja mehiläisvahamaalausta. Työnäytöksien lisäksi yleisö pääsee kokeilemaan vapaasti erilaisia käsitöitä: köyden punontaa, ryijyn solmimista, kalannahan parkitsemista, lautanauhan valmistusta, kasvipainantaa, tuftausta, tekstiilivärjäystä ja kehräystä. Lisäksi tapahtumassa on villasukkaklinikka ja yhteistaulun maalausta.

Käsitöiden kokeilemisen ja niihin tutustumisen lisäksi luvassa on yhteislaulua Pekka Laakson johdolla sekä tutustumista alueen historiaan opastetuilla Ruukkikierroksilla.

Lisätietoa tapahtumasta: https://ruukkipaiva.snellman.ax/